Muuton vuoksi olemme joutuneet tekemää niin paljon hankintoja, että olen ollut jonkin laisessa ostosähkyssä ja olen kiertänyt joulun jälkeiset alennusmyynnit kaukaa. Ähkystä huolimatta löysin itseni raahaamasta painavaa kirjakassia kotiin Suomalaisen kirja-alesta. ”Ei mainoksia, kiitos ” -tarra ei ole löytänyt tietään uuden kodin postilaatikkoon, joten kirja-ale -mainos tavoitti minut eräänä päivänä. Mainoksen houkuttelemana lähdin katsastamaan kolmen euron jäätelökirjaa, jonka seuraksi poimin pari muuta halpaa ja ei niin halpaa kirjaa.

Jäätelö – Täydellinen nautinto -kirja oli yllävästi ihan oikea kirja, eikä mikään läpyskä. Kolmella eurolla sain useita ihania jäätelöideoita, joista tässä ensimmäinen, inkiväärijäätelö. Resepti ei ole ihan sama kuin kirjassa, mutta sinnepäin.

Inkiväärijäätelö lämpimän suklaakastikkeen kera

Ainekset

4 dl punaista maitoa

3 munankeltuaista

2 dl kermaa

½ dl makeutusainetta

½ intiaanisokeria

3 tl inkiväärimurskaa (Blue Dragon)

Suklaakastike

100g tummaa suklaata (vähintään 70%)

nokare voita

makeutusta

punaista maitoa

Kiehauta maito kattilassa. Vatkaa munat ja makeutukset vaahdoksi. Lisää kuuma maito munien joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada seos puhtaaseen kattilaan ja hauduta miedolla lämöllä koko ajan sekoittaen, kunnes neste sakenee. Älä päästä seosta kiehahtamaan! Kirjan ohjeessa käskettiin jatkamaan haudutusta niin kauan kunnes seos tarttuu lusikan selkäpuolelle. Ei tarttunut, johtuikohan silikonilusikasta, mutta ei tosiaan tarttunut. Tarttumista odotellessa neste muuttui kokkeliksi. Seuraavaa satsia hauduttelin niin kauan, että neste alkoi paksuuntua ja siihen meni noin 8 minuuttia.

Jäähdytä seos hyvin. Sekoita välillä, ettei kuorta pääse muodostumaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään maito-munaseos, kerma ja inkiväärimurska ja laita jäätelömasiina töihin.

Kirjassa oli neuvottu hyvin myös se, miten jätskin saa tehtyä ilman konetta.

Suklaakastike tehdään juuri ennen tarjoilua. Aineksia kuumennetaan mikrossa välillä sekoittaen kunnes suklaa on sulanut. Kirjan ohjeessa kastikkeeseen käytettiin 3 ruokalusikallista maitoa ja 175g suklaata, mutta minä luruttelin maitoa surutta paljon enemmän, silti kastike olisi saanut olla juoksevampaa. Kastikepuolta on ehdottomasti hiottava vielä, sillä kun kuuman kastikkeen kaatoi kylmälle jäätelölle, se jämähti heti, eikä pysynyt juoksevana. Suussahan kaikki sekoittuu ja makunautinto oli täydellinen, mutta ulkonäkö ei saanut täysiä pojoja.